tiistai 17. maaliskuuta 2015

Infopostaus!



jota on ehkä kaivattu eheh?


    Heipskukkuu kansalaiset! Joku on taas ollut ihan kunnolla tauolla bloggaamisesta - ja mikä kauheampaa, aikoo jatkaa samalla linjalla. Ehkä. Tai ehkä ei aivan. Tämä joku ei nyt oikeen tiedä vielä. Tarinaa olin jo innolla jatkamassa vaikkei sitä paljon ole jäljellä, nyt kun porukkaakin on talossa lisää. Sitten vain kävi niin, että tympäännyin Kazeen ihan totaalisesti. Susityttö reppana on siis aika lailla palasina tällä hetkellä ja naama puoliksi hiottuna. Sille tulee uusi meikki, peruukki ja silmät, mutta ne eivät tule poikkeamaan paljoa entisistä. Joten älkää säikähtäkö, kyllä te vanhaa tuttua Kazea pääsette vielä näkemään! Vähän kehiteltynä ja paranneltuna versiona vain, sanoisin. Siihen kuitenkin menee rahaa, mikä tarkoittaa sitä että siihen menee myös aikaa. Minua kovasti ärsyttää pitää yhtä raasua palasina, mutta minkäs teet. Enemmän ärsyttää se, että tarinaa on mahdoton jatkaa nyt, kun toinen päähenkilö puuttuu. Siispä minun pitää yrittää miettiä, miten taas saan ajankulun tarinassa loogiseksi ja uudet hahmot mukaan ja argh. Katsotaan mitä keksin!

    Nukkeilusta en kuitenkaan pidä taukoa. Ei, harrastus inspiroi ja innostaa yhtä lailla kuin ennenkin, mutta vähän eri muodossa. Instagramista on tullut kaikkien puhelimella otettujen arjen random-kuvien roskasäiliöni, sieltä minut löytää nimellä @_arcticflower_. Laatuvaroitus tosin siis voimassa! Varsinkin tietokoneen isolla näytöllä katsottuna puhelinkuvat hrrr, mutta jonnekin tykkään niitäkin laittaa. Flickrissä puolestaan seikkailen nimellä ArcticFlower ~, ja sinne postailen sitten huolella valittuja ja parempilaatuisia kuvia. Molemmissa pääpaino tulee varmaan pysymään nukkejutuilla, mutta ainakin instaan ilmestyy muutakin elämänmenoa. Varsinkin flickr-hommani on sangen alussa vielä, instassa on jo vähän enemmänkin kuvia. Mutta näitä kahta sopii kytätä, mikäli haluaa uusimmat kuvat ja kuulumiset!
    Blogista sitten. Tämä tulee olemaan paikka, jonne postaan miittijutut (jos postaan, köh ei kai kukaan kaivannut Yukiconista postausta, köh), tarinanpätkät sekä paria otosta laajemmat kuvasadot. Osasyy bloggaamisen vähentämiseen on ihan sekin, että haluan vähentää koneella istumista - en vain oikein viihdy tässä pitkiä aikoja tai usein, tulee vähän sellainen tunne kuin missaisin varsinaisen elämän kun vain istun ja näpytän. Toisaalta tämähän on toki vain hyvä merkki, koska nykyään minulla on innostusta ja energiaa siihen muuhun elämään. Aina ei ole ollut.

    Mutta jeps, hyppikäähän instaan ja flickriin siitä! Tai sitten voitte mennä katsomaan nukkejen sivuja, sillä jokaisella talosta löytyvällä mottipäällä on nyt oma sivu! Kazen, Honoon ja Shinyan omat ovat valmiit, lopuista löytyy kuva jos toinenkin ja perustiedot. Myös lainalapsi Kitty - josta julkaisen pikkupostauksen heti tämän perään! - sai oman sivun omistajansa luvalla.


| Edit | Jösses kun meinasivat tykätä mennä väärin päin, että Kitty-postaus olisi muka julkaistu ensin. Nyt pitäisi olla oikeassa järjestyksessä 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuka tahansa, myös anonyymit, voi kommentoida - älkää ujostelko vaan kirjoittakaa ajatuksenne teksteistä! :)
Kritiikkiä saa antaa, mutta epäasialliset kommentit poistan. Muistakaa siis käyttäytyä fiksusti!