tiistai 4. joulukuuta 2012

Her name is Kaze



  Päivää vaan Raika-tädinkin puolesta, pullip-ihmiset ja miksei muutkin! Ensinnäkin olen iloinen jos joku sattui tähän(kin) blogiini eksymään. Lemmikkiblogini ja TCT:n puolelta saatan olla joillekin jo ennestään tuttu, kenties muualtakin internetin ihmeellisestä maailmasta. Mutta se on nyt sillä lailla että huusholliin on muuttanut pieni, söpö elukka, tarkemmin sanottuna siis ensimmäinen pullip-nukkeni! Täytyihän moisen olennon takia pistää oikein blogikin pystyyn. Jos joku nukkeharrastuksesta tietämätön tätä ihmettelee, niin voin valaista että kyseessä on kallis keräilynukke joka siis todellakin tuo tullessaan kokonaisen harrastuksen. Ei ihan mikään viiden euron barbie.

  Blogin nimessä (joka on muuten japania, kuten myös nukkeni nimi) on pieni sanaleikki. Kita tarkoittaa pohjoista ja se tulee taiteilijanimestäni ArcticFlowerista, kuten voitte helposti päätelläkin. Kaze taas on tämän nuken kutsumanimi, tarkoittaa tuulta. Ideana on pohjimmiltaan se, että kirjoitan omasta pullipistani Kazesta, mutta toisaalta tarpeen tullen (jos nukkeja tulee joskus lisää, hehheh..) nimen voi suomentaa myös pohjoistuuli. Osoite oli pakko muuttaa tuohon muotoon mikä se on, sillä kitanokaze.blogspotjaniinedelleen-osoite oli jo käytössä. Noh, tällä mennään.

  Ulkoasukaan tällä blogilla ei vielä ole läheskään kunnossa, mutta eiköhän se tästä sitten pikkuhiljaa. Taustan nyt sain tehtyä, mutta banneriin pitäisi vielä keksiä jotain ja...

  Kazesta saatte kohtapuoliin erillisen esittelysivun, kirjoittajasta sellainen jo löytyy TCT:stä. Sen verran mainittakoon näin ens hätähän, että elukka on viralliselta nimeltään Kuroi Arashikaze (musta myrskytuuli), yleisemmin Kaze, ja onpa tuo saanut jo vähän kyseenalaisen lempinimen Kazzie =D
 Mallina toimii Pullip Akemi Homura, joskin Kazzien ulkonäkö tulee tuosta vielä muuttumaan ainaki hiusten osalta. Mitään kauhean radikaalia muutosta ei kylläkään ole tiedossa, näette sitten.

  Siispä tervetuloa pohjoistuulen maailmaan!

Edit | 12.8.2013  Otan Kazesta nuo vanhat kuvat pois, siis ne missä sillä ei vielä ollut nykyistä peruukkiaan. Samoin poistan kaikki sellaisia kuvia sisältävät tekstit. Pientä siivousta siis, teen näin kaikille blogeilleni.